Purjehdusohje 2011
KoPu järjestää purjehduskilpailun LYS-tasoituksin yksirunkoisille köliveneille lauantaina 15.10.2011. Lähtö ja maali ovat Lauttasaaren lounaispuolella KoPun lähistöllä. Rata-alue on Helsingin edustalla. Ilmoittautuminen tapahtuu kilpailukutsun mukaisesti.
1. Säännöt
Kilpailuissa noudatetaan ISAF:n Purjehduksen kilpailusääntöjä 2009–2012 Suomen Purjehtijaliiton lisäyksin ja muutoksin, kilpailukutsua, FinLYS-sääntöä 2011 sekä näitä purjehdusohjeita. Tulokset lasketaan FinLYS säännön ja -tasoitusten mukaan. Veneiden tulee olla vakuutettuja sekä omia että muille aiheutettuja vahinkoja vastaan. Kilpailevien veneiden on käytettävä meriteiden sääntöjen mukaisia kulkuvaloja klo 18.00 jälkeen.
2. Katsastus- ja miehistövaatimukset
Veneen tulee olla katsastettu kilpailun kalenterivuoden SPL:n vaatimusten mukaisesti vähintään katsastusluokkaan 2. Kilpailulautakunta voi suorittaa katsastustarkastuksia pistokokein heti maaliintulon jälkeen. Veneessä täytyy olla kilpailun aikana veneen päällikön lisäksi vähintään yksi muu miehistön jäsen.
3. Kipparikokous, tiedotukset ja purjehdusohjeiden muutokset
Kokous pidetään Koivusaaressa KoPun ilmoitustaulun läheisyydessä lauantaina kilpailupäivänä klo 09:00. Kokouksessa voidaan antaa muutoksia purjehdusohjeisiin. Muutokset esitetään kirjallisesti KoPun ilmoitustaululla klo 09:30 mennessä. Ilmoitustaulu sijaitsee KoPu:n rannassa septi-imuaseman vieressä.
4. Lähtö
Menetelmä ISAF säännön 26 mukainen. Varoitusviesteinä käytetään kilpailun lähtöluokkien mukaisia numerolippuja 1,2,... Lähtöluettelo lähtöaikoineen jaetaan tämän purjehdusohjeen mukana. Ensimmäinen lähtö on klo 10:30. Lähtölinja suljetaan 10 minuuttia viimeisen luokan lähdön jälkeen.
5. Lähtölinja

Lähtöalue sijaitsee Lauttasaaren lounaispuolella. Linjan rajoittavat kaksi oranssia poijua. Linjan suunnan määräävät lautakunta-aluksesta kauempana sijaitseva poiju vasemmalla ja oikealla lautakunta-aluksessa oleva keltainen lippu.
6. Rata
Rata muodostuu reitistä lähtölinja - oranssi poiju - jokin alla mainituista vaihtoehtoisista radoista A, B, C tai D ja maali. Ensin kierretään lähtölinjasta vastatuuleen n. 0,5 mpk:n päässä oleva oranssi poiju. Vastatuulipoijun kiertosuunta ja ratavaihtoehto ilmoitetaan kipparikokouksessa sekä kilpailulautakunta-aluksessa olevassa salossa. Jos rataviesti sisältää vihreän lipun, jätetään oranssi poiju oikealle. Jos rataviesti sisältää punaisen lipun jätetään oranssi poiju vasemmalle.
Ratamerkit
Sijainti WGS-84 koordinaatistossa
| 0. Lauttasaaren eteläkärjen lounaispuolella oleva länsiviitta | |
| 1. Trutkobben (Louekari alempi linjataulu) | 60° 05.83' 24° 52.72' |
| 2. Rysäkarista kaakkoon oleva lähin (0,23 mpk) eteläviitta | 60° 05.79' 24° 50.40' |
| 3. Koirasaari | 60° 05.05' 24° 50.70' |
| 4. Gråskärsbådan, itäviitta | 60° 02.16' 24° 53.80' |
| 5. Helsingin matala (kasuuni) | 59° 56.94' 24° 55.58' |
| 6. Eteläviitta Sitin | 60° 01.33' 25° 00.06' |
| 7. Malmgrund, länsiviitta | 60° 03.34' 24° 58.29' |
| 8. Bändarn (Päntari) | 60° 04.72' 25° 01.53' |
| 9. Länsireunamerkki Uusimatala | 60° 05.56' 24° 58.74' |
Ratavaihtoehdot
| Rata A 24M | Rata B 22M | Rata C 23M | Rata D 22M |
| merkki 0 vasemmalle | merkki 0 vasemmalle | merkki 0 vasemmalle | merkki 0 vasemmalle |
| merkki 1 oikealle | merkki 1 oikealle | merkki 1 oikealle | merkki 1 oikealle |
| merkki 4 oikealle | merkki 2 vasemmalle | merkki 2 vasemmalle | merkki 4 vasemmalle |
| merkki 5 vasemmalle | merkki 6 vasemmalle | merkki 8 oikealle | merkki 9 vasemmalle |
| merkki 4 vasemmalle | merkki 7 vasemmalle | merkki 7 oikealle | merkki 4 oikealle |
| merkki 1 vasemmalle | merkki 3 oikealle | merkki 9 vasemmalle | merkki 1 vasemmalle |
| merkki 2 oikealle | merkki 3 oikealle | ||
| merkki 1 vasemmalle | merkki 2 oikealle | ||
| merkki 1 vasemmalle |
Radan lyhentäminen
Rata voidaan lyhentää mille tahansa merkille. Jos rata lyhennetään jonkin kääntö-merkeistä 1, 3 tai 8 luokse, niin maalilinjaa rajoittavat kääntömerkin viereen asetettu poiju ja kilpailulautakunta-alus. Muiden kääntömerkkien luona maalilinjaa rajoittavat kyseinen merkki ja kilpailulautakunta-alus. Linjan suunnan määräävät kilpailulautakunnan aluksessa oleva keltainen lippu ja ko. merkki.
Ratavaroitukset
1. Lauttasaaren Vattuniemen lounaispuolella, n. 150 m rannasta, suunnilleen 3.1 m syvyysmerkinnän kohdalla on karttaan merkitsemätön matalikko (kivi), syvyys ehkä 1,5 m.
2. Lähellä Käärmeluotoja itä- ja eteläpuolella on karttaan merkitsemättömiä kiviä.
7. Maalilinja
Maalilinja sijaitsee Lauttasaaren lännen puoleisella lahdella KoPun edustalla tai Käärmeluotojen ja Lauttasaaren välisellä alueella. Linjan rajoittavat oranssi poiju ja lautakunta-alus. Linjan suunnan määräävät lautakunta-aluksesta kauempana sijaitseva poiju ja lautakunta-aluksessa oleva keltainen lippu. Lautakunta-alusta lähempänä oleva poiju voi olla kiinni lautakunta-aluksessa.
8. Keskeyttäminen ja aikarajoitus
Vene, joka ei ole tullut maaliin yhdeksänkymmenen minuutin (90 min) kuluttua luokkansa ensimmäisen veneen maaliintulosta, katsotaan keskeyttäneeksi.
Keskeyttämiset ja protestit pyydetään ilmoittamaan kännykkään +358-50–558 3772.
9. Protestit
Lisäyksenä säännön 61 vaatimuksiin on protestista ilmoitettava suullisesti lautakunta-alukselle protestoivan veneen maaliintulon yhteydessä tai puhelimella kun vene muutoin on lakannut olemasta kilpaileva vene. Protestien jättöaika alkaa lautakuntaveneen on tullut satamaan ja kestää 30 minuuttia. Protestin jättöajasta ilmoitetaan KoPun lipputangossa olevalla viestilipulla B ja jätetystä protestista KoPun ilmoitustaululla. Protestien käsittely alkaa 15 min kuluttua jättöajan päättymisen jälkeen KoPun seuramajalla, jolloin asianosaisten tulee olla paikalla.
10. Tulokset
Kilpailun tulokset julkaistaan ilmoitustaululla mahdollisimman pian kilpailun päättymisen ja protestien käsittelyn jälkeen sekä lähipäivinä KoPun Internetsivulla www.koivusaarenpursiseura.fi
11. Palkinnot ja palkintojen jako
Palkintojen jako tapahtuu kilpailupäivän iltana n. klo 19.30 ravintola Piratessa (Sinbad Vattuniemenranta 5). Kaikki kilpailijat ovat tervetulleita.
12. Muuta
KoPun ilmoitustaulu sijaitsee satama-alueella septi-imuaseman vieressä.
Viimeksi päivitetty (03.10.2011 17:15)