Etusivu Kilpapurjehdus

Kilpapurjehdus

Koivusaaren Pursiseura järjestää suosittuja Tiistaikilpailuja ja Helsinki-Tallinna Race -kilpailua. Tämän lisäksi KoPu:lla on Yksinpurjehdus, KoPun mestaruuskisa ja Karvalakkikisa.

KoPun kilpailut ovat kilpailutoimikunnan osaavissa käsissä ja kilpailut on aina toteutettu kuten arvokilpailut. KoPu aikoo jatkossakin ylläpitää poikkeuksellisen korkeaa osaamistasoa kilpailujen järjestämisessä.

Tiistaikisoja järjestetään vuonna 2010 lautakunnan resurssien mahdollistamissa puitteissa, tavoitteena perinteiset 12 kisaa. Niiden järjestelytapa ja koneisto on pitkälle hiottu ja sitä hyödynnetään. Suuria uudistuksia ei ole tarkoitus tehdä. Pyritään siihen, että jokaisen järjestäjän osalle tulisi noin kolme järjestys- tai päällikkövuoroa. Kilpailulautakuntaa pyritään laajentamaan parilla uudella jäsenellä Tiistaikisojen laajuuden ylläpitämiseksi.

KoPun vuosipäivää lähin tiistaikilpailu on Juhlatiistaikisa. Kilpailijoiden suuresta määrästä johtuen jatketaan kahden lähdön käytännöllä. Kaudella 2009 käyttöönotettua kiinteän poijun ja yhden veneen lähtöjärjestelyä jatketaan.

Kiitosta saaneet järjestelyt ja tulospalvelu kaipaavat edelleen kehittelyä. Vuoden 2008 aikana on luotu yhtenäinen tulospalvelu kaikille kisoille uusilla sivustoilla. Se kaipaa vielä hieman viimeistelyä ja ylläpitoa.

Helsinki-Tallinna Race on niin suuri purjehduskilpailu, että sillä on oma organisaatio ja toimintasuunnitelma.

Yksinpurjehdus järjestetään elokuussa totuttuun tapaan perinteisellä oikealla paikallaan.

KoPun mestaruuskisa järjestetään syysretken yhteydessä jo kahden kauden parantuneen osanoton rohkaisemana. Kevyttä itsepalveluun perustuvaa järjestelyä jatketaan. Karvalakkikisa päättää kauden lokakuun puolella ja palkinnot jaetaan samana
päivänä Mastonkaatajaisissa.

Viimeksi päivitetty (21.12.2011 13:25)

 
Kilpapurjehdusliitteet