FinLYS 2011-sääntö ja F18-luokka 24.5 alkaen
Avomeripurjehtijoiden sivuja seuranneet ovat huomanneet, että FinLYS-sääntö on kirjoitettu uudelleen 2011. Tiistaikilpailujen osalta tämä merkitsee ainakin seuraavia muutoksia viime kauteen nähden:
- FinLYS 2011 -sääntö sallii keulapurjeen spiiraamisen. Siksi Tiistaikisojen purjehdusohjeesta on voitu poistaa spiirausta koskeva teksti.
- FinLYS 2011 -sääntö sallii yhteensä 2 spinaakkeria tai genaakkeria samassa kilpailussa. Siis myös 1 spinaakkeri ja 1 genaakkeri on mahdollinen yhdistelmä. Siksi aikaisempi rajoitus on poistettu purjehdusohjeesta.
- Em. spinaakkeri-genaakkeriyhdistelmä ei vaikuta mittalukuun. Genaakkerin halssikulma pitää kuitenkin olla kiinnitetty veneen keskilinjalle eikä genaakkeria saa spiirata.
Tiistaikisojen yhteydessä kokeillaan F18-luokalle omaa lähtöä. F18-veneet kiertävät aina D-rataa. Lähtö on LYS-lähtöjen jälkeen. Kiertosuunta valitaan siten, että minimoidaan kohtaamiset köliveneiden kanssa.
F18-luokkaa kokeillaan alkukauden aikana ja jatkosta päätetään kokemusten pohjalta. Ensimmäinen F18-lähtö on 24.5.2011. Palautetta voi antaa sähköpostitse (kilpailu(ät)koivusaarenpursiseura.fi).
Viimeksi päivitetty (20.05.2011 17:29)