Salasana unohtunut?
Purjehdusohje 2010

1. SÄÄNNÖT

Kilpailuissa noudatetaan ISAF:n Purjehduksen kilpailusääntöjä 2009-2012 Suomen Purjehtijaliiton lisäyksin ja muutoksin, LYS-sääntöä sekä näitä purjehdusohjeita. Veneiden tulee olla vakuutettuja sekä omia että muille aiheutettuja vahinkoja vastaan.

Veneen LYS-luku määrätään siten, että ensin määritellään mittaluku ilman spinaakkeria, ja jos vene on ilmoittautunut spinaakkerin kanssa, mittalukuun lisätään 0,02.

2. KATSASTUS- JA MIEHISTÖVAATIMUKSET

Veneen tulee olla katsastettu kilpailun kalenterivuoden SPL:n vaatimusten mukaiseen katsastusluokkaan. Veneessä voi olla kilpailun aikana vain veneen päällikkö.

3. KIPPARIKOKOUS JA PURJEHDUSOHJEIDEN MUUTOKSET

Kokous pidetään Koivusaaressa sunnuntaina 8.8.2010 klo 10:30. Kokouksessa voidaan antaa muutoksia purjehdusohjeisiin. Muutokset esitetään kirjallisesti KoPun ilmoitustaululla.

4. LÄHTÖ

Lähtöviestit annetaan säännön 26 mukaisesti. Varoitusviesteinä käytetään viestilippuja C ja D. Ensimmäinen lähtö on klo 12.00.

Yksittäinen palautus tapahtuu säännön 29.1 mukaisesti. Yleinen palautus tapahtuu säännön 29.2 mukaan.

5. LÄHTÖLINJA

Lähtöalue sijaitsee Lauttasaaren länsipuolella. Linjan rajoittavat kaksi oranssia poijua. Linjan suunnan määräävät lautakunta-aluksesta kauempana sijaitseva poiju vasemmalla ja oikealla lautakunta-aluksessa oleva keltainen lippu.

6. RATA

Rata on sama kuin KoPun tiistaikilpailujen D rata. Rata kierretään vastapäivään.

Rata D (n. 9,5 mpk)

(11) Käärmeluotojen eteläpuolella oleva punainen viitta oikealle
(12) Käärmesaaren eteläpuolella oleva vihreä viitta vasemmalle
(13) Stora Ådholmenin pohjoispuolella oleva vihreä viitta vasemmalle
(14) Rönnkobben vasemmalle
(15) Rysäkarin kaakkoispuolella oleva 6,0 m:n eteläviitta vasemmalle
(16) Melkin eteläpuolella oleva 5,6 m:n pohjoisjääpoiju vasemmalle
(1) Lauttasaaren eteläkärjen lounaispuolella oleva länsiviitta oikealle

Suluissa olevat numerot ovat tiistaikilpailujen kartan kääntömerkkien tunnuksia.

Ratavaroitukset

1. Lauttasaaren Vattuniemen lounaispuolella, n. 150 m rannasta, suunnilleen 3.1 m syvyysmerkinnän kohdalla on karttaan merkitsemätön matalikko (kivi), syvyys ehkä 1,5 m.
2. Lähellä Käärmeluotoja itä- ja eteläpuolella karttaan merkitsemättömiä kiviä.

7. MAALILINJA

Maalilinja sijaitsee Lauttasaaren länsipuolella. Linjan rajoittavat kaksi oranssia poijua ja linjan suunnan määräävät lautakunta-aluksesta kauempana sijaitseva poiju ja lautakunta-aluksessa oleva keltainen lippu. Lautakunta-alusta lähempänä oleva poiju voi olla kiinni lautakunta-aluksessa.

8. KESKEYTTÄMINEN JA AIKARAJOITUS

Jos yksikään lähtöluokan vene ei ole tullut maaliin viiden tunnin kuluttua lähtöviestistä, niin kaikki luokan lähteneet veneet katsotaan keskeyttäneiksi. Vene, joka ei ole tullut maaliin yhden tunnin kuluttua luokkansa ensimmäisen veneen maaliintulosta, katsotaan keskeyttäneeksi.

Keskeyttämiset pyydetään ilmoittamaan kännykkään 040-504 8430.

9. PROTESTIT

Lisäyksenä säännön 61 vaatimuksiin on protestista ilmoitettava lautakunta-alukselle protestoivan veneen maaliintulon yhteydessä. Protestin jättöaika alkaa lautakuntaveneen tultua satamaan ja kestää 30 minuuttia. Jätetystä protestista ilmoitetaan KoPun lipputangossa olevalla viestilipulla B ja KoPun ilmoitustaululla. Protestien käsittely alkaa 15 min kuluttua jättöajan päättymisen jälkeen KoPun seuramajalla, jolloin asianosaisten tulee olla paikalla.

10. VAIHTOEHTOISET RANGAISTUKSET

Kilpailussa noudatetaan 720 asteen käännösrangaistusta sääntöjen kohdan 44.2 mukaisesti.

11. TULOKSET

Kilpailun tulokset julkaistaan ilmoitustaululla mahdollisimman pian kilpailun päättymisen ja protestien käsittelyn jälkeen sekä lähipäivinä KoPun www-sivuilla.

12. PALKINNOT JA PALKINTOJEN JAKO

Palkintoja jaetaan RORC:in kaavan mukaan, kuitenkin korkeintaan luokan kolmelle parhaalle.
Palkinnot jaetaan KoPun majalla 30.8.2010 klo 18.00.

13. MUUTA

KoPun ilmoitustaulu sijaitsee satama-alueella septi-imuaseman vieressä.

KoPun www-kotisivu: www.koivusaarenpursiseura.fi

Koivusaaren Pursiseura ry

 

Viimeksi päivitetty ( 05.08.2010 )